"Koiran kanssa on
haastavaa elää..
ilman koiraa on vielä
haastavampaa elää.."
Porukka koiraharrastajia joille koira tulee ensisijaisesti kaveriksi ja sen jälkeen harrastuskaveriksi.
Blogissa kuvataan videoin ja tarinoin meidän kaikkien koirankoulutusarkea;koiran kanssa pennusta -vanhukseksi.
Laji kirjo on suojelusta näytelmiin.
Tahollaan ja yhdessä jokainen reenaillut erilaisia lajeja..Normia
reeniviikkoa vaikka näin heinäkuun parasta lomailuaikaa vietetäänkin.
agia; hakua; paimennusta ; tottista Toko .. näytelmäreeniä..pyöräilyä.
ja tietenkin Reiska tö eläkeläinen viettää pihakoiran päiviä ja Lumi pentunen lähes lomailee:) ja kasvaa.
siis hei .. ihan oikeesti.. sitä mieltä..
yhden sakkimme jäsenen kotiin on saapunut pentu.. joten siis
just name it.. kaikkea
Kaima on kerännyt ja koostanut tarinoita seuran lehteen,, mie laiskiainen päxä olen vain katsellut valmista tuloo:)..
Muutaman koiran kohdalla ohjaajat pohtivat -
jotta mikä vikana; outoja.. Kaikki me koiranreenaajat tiedämme sen tunteen - kun vaan mikään ei toimi kuten normisti...
Satu tahkosi TOKO kokeita PM ja seuranmestaruuskokeet, ja kuten ympärillä oleva kuvasarja kertoo.. yritti kaikkensa...myös Bertta .. vaan kun se ei aina auta...:)
Monen lajin harrastajalla Janilla aikaa kaiken arjen pyörittämisen keskellä on täytynyt priorisoida mutta Paimennus...
Se on tullut jäädäkseen..
annetaanpa Janin tarinoida tästä mielenkiintoisesta lajista
Työt,
lasten harrastukset, omat harrastukset ja oman talon kunnostus vie kaiken ajan
ja jaksamisen . Treenirintamalla
muissa lajeissa on ollut aika hiljaista, eli ei mitään erikoista. Paitsi paimennuksessa, uudessa lajissa johon olen
koukuttunut. Siksi ajattelinkin purkaa ajatuksia jopa myyttisestä lajista jonka
hienoudet tuntuvat olevan tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Siksikin olen
tyytyväinen, että olen päässyt tavoitteelliseen valmennukseen koutsin silmien
alle jolla on näyttöä omista taidoistaan.
Tällä vähäisellä kokemuksella en tee
mitään
syväluotausta lajiin, enkä tietyistä syistä mene ihan tarkimpiin yksityiskohtiin.
Kirjoitan vain ajatuksia joita lajista on herännyt tähän mennessä.
Aloitetaan tuolta lähes kolmen vuoden takaa. Varasin ronille
pari paimennusaikaa, ihan vain nähdäkseni onko sillä minkäänlaista ideaa
hommaan. Ekana syksynä roni kävi lampailla 2 tai 3 kertaa. Jo ekalla kerralla
ihastuin ronin työskentelyyn, erittäin intensiivistä. Voisi sanoa että se
syttyi heti kerrasta ollessaan silloin suunnilleen vuoden ikäinen.
Silloinhan
koira meni liinassa suht vapaasti ja katselimme vain mitä kaikkea se tekee
luonnostaan. Flänkit lähti heti ekoilla kerroilla, tilanteen ollessa
hallinnassa löytyi maahanmeno automaattisesti jne.
Seuraavana syksynä pääsimme seuraaavan kerran treenaamaan.
Silloin kävimme kymmenisen kertaa lampailla. Tällöin roni otettiin jo hallintaan
ja se osoittautuikin melko kovaksi luuksi. Jää jumiin lampaisiin eikä näe eikä
kuule mitään muuta, tekee vain yksin ja itselleen. Ja aikamoista vääntöä se on
ollutkin siitä asti.
Tänä vuonna on sitten treenaaminen alkanut tosissaan.
Lähtipä jo ilmo syksyn kokeisiinkin että on varmasti tavoitetta. Syyskuun
alussa 4 starttia tyrnävällä. Vielä mietinnässä josko jossain pääsisi käymään
jo aiemmin.
Mutta mikä lajissa viehättää? Ensimmäisenä tulee mieleen
äärettömän kova vietti lajissa johon koira on jalostettu. Se on vain niin
upeeta katsella.
Toiseksekseen, pellolla ei ole juuri apuvälineitä, ei ole
naksutinta eikä ole palloja. Palkkana on vain viettipäämäärä, työkaluina
vietti, pakko, paine, rauha ja mustavalkoinen hallinta. Eli siis koiran
koulutusta alkukantaisimmillaan, hankalaa mutta erittäin opettavaista.
Tärkeimpänä tuosta tulee mustavalkoinen hallinta. Mustavalkoisuus on tärkeää
sen vuoksi että koira tietää mitä se saa ja mitä se ei saa tehdä. Koirahan
mielellään rallaisi lampaita ympäri, hajottaen lauman ja ajaen sen takaisin
kasaan. Tämmöinen humppaaminen on täysin kiellettyä jo lampaiden hyvinvoinnin
takia. Toisekseen se ei ole paimennusta. Sellaista kyllä jossain harrastetaan
ja kutsutaan paimennukseksi. Koiralle on palkka päästä ajamaan lampaita, viettipäämäärä
on sen saavuttama rauha lauman ollessa yhdessä ja hallinnassa. Koiran
ohjaaminen tapahtuu alkuvaiheessa paineella ja samalla aletaan ajamaan
käskysanoja. Esim halutessa koira kiertämään lampaita oikean kautta se ajetaan
paineella väistämään oikealle, lampaat toimii vetopisteenä joten koira lähtee
kiertämään niitä ympäri.
Tässä kohtaa mukaan tulee esimerkiksi luopuminen,
jotta koira pysyy riittävän kaukana lampaista jottei lauma lähde liikkeelle
liian aikaisin. Jos se ei luovu niistä niin taas käytetään painetta. Tässä
kohtaa tulee mukaan hallinta. Kun koira on helposti pienelläkin pellolla
kymmenien metrien päässä on siihen silti pystyttävä vaikuttamaan.
Tokossa
riittävä maahanmeno ei tosiaan ollut riittävä pellolle. Maahanmeno oli haettava
uusiksi tuohon viettiin väistämisen kautta.
Tässä kohtaa iski silmille ronin todellinen luonne. Koira
joka kotioloissa uskoo pikkurillin liikettäkin, oli pellolla kuin uudesti
syntynyt. Ei meinaa pysyä käsissä, ei ota painetta vastaan ja hallinta prakaa.
Se on niin maanisdepressiivinen luonne etten ota siitä vieläkään kunnolla
selkoa. Se on tullut selväksi että viettiä siinä on, hermot on rautaa ja kova
kuin piru. Se antaa ihan erilaisen vaikutelman varsinkin arjessa. Mutta onpa
siitä kokeneet koiraihmiset nähneet heti ekalla kerralla sen piilevän
dominanssinkin. Sehän on loppupeleissä tosi kova luu. Ja eritoten siksi mun
makuun. Arjessa naurettavan helppo, treenissä haastava mutta ah niin
opettavainen.
Mutta sen lisäksi että paimennus on mieleinen laji, opettaa
se paljon. Samat lainalaisuudethan on lajista riippumatta vaikka toiset ovatkin
eri mieltä. Lajiin kuin lajiin syventyminen opettaa paljon jos sen haluaa
opettavan. Paimennus opettaa juuri niitä perusasioita. Ehdotonta hallintaa,
mustavalkoisuutta, koiran lukemista ja koiran oppimisen ymmärtämistä. Sen
lisäksi se opettaa ohjaajalle rauhallista mutta tiukkaa asennetta.
Raivopäisellä huutamisella ei saavuta mitään muuta kuin ongelmia. Se että koira
pidetään ehdottomassa hallinnassa, kurissa ja nuhteessa ei tarkoita sitä ettei
koiralle olla reiluja. Nimenomaan pitää olla reilu, muuten hommasta ei tule
mitään. Koiraa ikäänkuin ajetaan kaasu ja jarru yhtäaikaa päällä, kaikki tehot
on käytössä mutta jarrataan jotta pysyy ohjattavissa.
Sen lisäksi että olen innoissani oman koiran ohjaamisesta,
tärkeä osa treenejä on toisten seuraaminen ja analysointi. Tämäkin on
mielestäni todella tärkeä taito, oppia toisten tekemisestä.
Jani
voisiko tämä olla sitä mitä me kaikki koemme kun saamme harrastaa ja tehdä jotakin mikä on meille haastavaa; mieleistä, missä joutuu hillitsemään mielensä ja avaamaan sen monta kertaa harjoituksen aikana adrenaliinin jälkeinen endorfiinihumala
Näyttelyt ovat yksi koiramaailman kantavia voimia. Näyttelyillä - niin kaikkien rotujen kuin erikoisnäyttelyiden tai vaikkapa match show näyttelyiden tuotoilla moni seura hankkii sen tulonsa jolla moninaiset harrastamiset seurojen sisällä mahdollistuvat.
Näyttelyt ovat visuaalinen ja yhteisöllinen tapahtuma - joihin vaaditaan paljon vapaaehtoistyötä; paljon osaamista ja valmistelut alkavat näyttelyn päämäärästä juontaen usein jo vuosi/vuosiakin aiemmin ennen H-hetkeä.
Pienessä treeniporukassamme on varmaan jokainen ollut järjestäjänä mitä erilaisimmissa rooleissa itse näyttelyissä - mutta mikä olennaisinta myös koiransa kera.
Näyttelyt siis nimenomaan koiranäyttelyt ovat olleet aina tunteita nostattava tapahtuma ; sijoitusten , järjestelyjen jopa sen ajaksi osuneiden ilmojen kohdalta.
Näyttelyitä myös moititaan ja kehutaan - nimenomaan niiden merkityksestä koiranjalostuksen kohdalla..
Kaikki me tiedämme, että kaikissa asioissa on menty aina syteen tai saveen.. mutta näyttely nimeomaan koiranäyttely on kuitenkin yksi kaikkein mainioimpia tapoja harrastaa koiransa kera - joko tossissan tai vähän vähemmän tosissaan..
Kaiken kaikkiaan.. Koiranäyttely on sellainen must homma:)..
siellä on tunnelmaa ja tapaa samanhenkisiä ihmisiä ..
Treenisakkimme yksi harrastusmuoto on käydä myös näyttelyissä.
Kiitämme ahkeria näyttelynjärjestäjiä olitte luoneet mukavan ja viihtyisän tapahtuman.
äiteen viimehetken ohjeita
Taru ja Arsi kaatosateessa..
Arsi oli ensimmäistä kertaa virallisessa luokassa näyttelyissä..
Tarun ilmeet kertovat mitä on olla sateessa , kipeänä koiran kera kehässä:)...
mutta hengissä selvisivät.
Arsi korkkasi hienosti näytelmänsä.
On se komia poika:)
Lumi... lumi oli tosipennuissa:) elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä ja suuressa maailmassa hankkimassa kokemuksia.
Minä jännitin suuresti vaikka ei tarvinnut kuin olla katsomassa miten neito selviää ekanäytelmästään. Yllätys oli kuinka näitä pikkupentuja todella syynättiin.
Väittäisin että melkoinen luonnetesti on näyttely..
Lumi - no .. Iloinen ja aina valmis kaikkeen..
Sen mielestä tämä oli mainio seikkailu ja alussa se koitteli handlerinsa taitoja melko tehokkaasti:)..
mutta taitavalla opastuksella löytyi jutun juoni:)
Tuomari oli sille vain leikkikaveri:) jonka se haastoi leikkiin .. vähän outo ihminen ehkä sen mielestä.. mutta so what..
Rento pentu jota ei paljon maailman tuulet heiluttele..
On se hieno:) ja vielä kauniskin:)
Herkkuja maha täynnä.. hauska päivä takana - ja kohti uusia seikkailuja.
